torstai 20. huhtikuuta 2017

Matkalippu

Eräänä päivänä, mikä tarkoittaa oikeasti tänään, tarina pisti hanttiin ja totesi, että se on kyllästynyt aina ilmestymään, kun vähän sormiani napsautan. Eihän se oikeasti pitänyt paikkaansa. Tavallisesti napsutan sormiani päivä­kausia ennen kuin tarina huomaa mitään ja ilmestyy kuultuaan viimeisen napsauksen heikon häivähdyksen.

Mutta ei nyt, ei tänään. Eikä se luvannut huomisestakaan mitään, totesi vain, että sillä on ehkä huomenna krapula, sillä se oli päättänyt kokeilla, onko juopottelu niin mukavaa, kuin se itse on väittänyt, ja niin kuin minä olen useasti kirjoittanut paperille tai koneeseen.

Miksi sanotaan kirjoittaa ylös, kun muisti­vihko tai sanoma­lehden kulma on kuitenkin alhaalla?

Tarina sanoi, että se tiesi asiaan selityksen ja avasi etymologista arkkuaan, muisti sitten olevansa lakossa, suipisti suunsa ja sitoi sen kuudella pussin­sulkijalla. Mitään ei enää kuulunut, ei edes kohinaa, jota se yleensä piti matkiakseen suihkun ääntä. Niin kuin se nyt muka koskaan peseytyisi.

Pussin­sulkijat estivät tarinaa juopottelemasta, ja lopulta se hätääntyi. Se riipi sulkijat pois, viilsi samalla huulensa ja heitti ne permannolle, mikä taisi olla ihan eka kerta, kun se heitti huulta millään lailla. Se huomasi sen itsekin, haki huulensa takaisin, kostutti niitä ja laittoi paikoilleen.

Se oli suloista. Olenhan jo tuhannesti tai ehkä useamminkin kertonut, miten pää­henkilö kostuttaa punaisia huuliaan soman kielensä kärjellä. En minä ole sellaista itse keksinyt, vaan kuullut tarinalta itseltään, nyt vielä näin sen tapahtuvan, mikä piirsi mieleeni kesto­kuvan huulten nuolaisusta. Taidanpa kirjoittaa sen tästedes joka tarinaan.

Tarinaa ei kuitenkaan tästä synny, pelkästään irrallisia huulen­nuolemisia, joten lähden tarinan kanssa samaa matkaa humalaan. Korkkasinkin matka­lippunikin minäkin.

4 kommenttia:

  1. =) Oon aina tykänny matkustamisesta, mutta matkaliput on niin kalliita... Kiitos ilmaisesta matkasta!

    VastaaPoista
  2. Luulen, että tarina on sittenkin koukussa ilmestymiseen!

    VastaaPoista
  3. Huulten nuoleminen on joskus ihan kiva asia ja tunne...
    Ihan hyvä, kun korkkasit!!

    VastaaPoista
  4. Määki oon miettiny tota huulen heittoa...

    VastaaPoista