torstai 17. elokuuta 2017

Sinne ja takaisin

– Meno-paluu vai pelkkä meno?

– Mitä maksaa?

– Meno kolme, meno-paluu seitsemän­sataa­tuhatta­seitsemän.

– Oletko tosissasi?

– Hinnat ovat nämä. Saat itse päättää. Suurin osa ottaa pelkän menon.

Minä päätin ottaa meno-paluun. En halunnut jäädä mihinkään epä­määräiseen tilaan, vaan palata.

Kun tuli aika, minut työnnettiin ulos naisesta. Minä huusin, säikähdys oli suunnaton. Olin joutunut maailmaan, jossa kaikki aiemmin oppimani oli hyödytöntä ja minä täysin avuton. En osannut edes liikkua.

Huomasin pian, että kukaan ei liikkunut itse, vaan jokainen kulki ajan mukana. Se oli kiehtovaa. Ajan liikkeen myötä minä muutuin, raajani venyivät, voimani kasvoivat ja opin käyttämään tilaa liikkumiseen.

Aika ja sen mukana elämä kulkivat vakaana ohitseni, kasvoin, opin, rakastin ja synnytin lapsia. Pääte­pysäkillä keho, millä olin siihen asti liikkunut tilassa, pysähtyi yhtä aikaa ajan kanssa. Jäänteet haudattiin maa­kuoppaan ja minä jäin odottamaan paluu­kyytiä.

Aika seisoi. Minä odotin.

Siirryin tilassa ja kävin katsomassa kehoani. Kun kosketin sitä, tiesin, että minun olisi otettava se jälleen haltuuni ja noustava maan pinnalle. Tiesin, että elämän rikkoma kehoni korjaantuisi ajan virratessa toiseen suuntaan.

Kehoni nuortui ja minä riemuitsin paluusta. Iloitsin elämästäni ja sen kirjosta, kokeilin kaikkea, mikä oli meno­matkalla jäänyt kokematta.

Nyt jäljellä on enää viimeinen koitos. Tarvitsen naisen, jonka kohdun kautta pääsen sinne, mistä alun perin lähdin. Kotiin.

torstai 10. elokuuta 2017

Salama iskee

Maks näki inter­netissä jutun miehestä, johon salama oli iskenyt sata kertaa, ja päätti, että häneen se iskisi ainakin tuhat kertaa. Helppoa se ei ollut, sillä salamat väistelivät häntä. Ne eivät viitsineet iskeä koko äijään, vaikka tämä seisoi ukkos­myrskyssä pysty­päin keskellä aakeaa vainiota.

Parantaakseen sähkön­johtavuuttaan, Maks ryhtyi syömään rauta­lääkkeitä. Hänen verensä paksuni ja suonet pullottivat, mutta salamat eivät välittäneet Maksista, vaan pirstoivat mieluummin lähistön kiviä ja kallioita. Maks piti sitä pilkan­tekona, pui nyrkkiä ukkos­pilville ja kirosi.

Hän ryhtyi opiskelemaan lääke­tiedettä ja sirkus­taitoja. Lääke­tieteessä häntä kiinnosti erityisesti kehon sähkön­johtavuus ja miten siihen voi vaikuttaa. Hän joi litra­kaupalla suola­vettä ja voi huonosti.

Sirkus­taitojen avulla hän opetteli syömään metallia. aluksi hän kääri palat silkki­paperiin ja nielaisi, mutta pian hänellä oli ruoka­lautasen vieressä kulhollinen laakeri­kuulia ja toinen lyijy­hauleja. Suola­sirotin oli täytetty kupari­hitusilla. Kaikista kulinaristisista ponnisteluista huolimatta salamat kiersivät häntä, särkivät puita ja muita mukavasti paukahtelevia asioita.

Talvi lähestyi ja Maksille tuli kiire. Pakkasella salamat lepäilevät pilvien päällä, eivätkä viitsi kurkotella lumiseen maahan.

Maks ryhtyi opiskelemaan insinööri­tieteitä. Hän lainasi yli­opiston kirjastosta kuusi metriä korkean pinon sähkö­tekniikan oppi­kirjoja, rakenteli alku­salama­lähettimiä ja Benjamin Franklinin ammoin käyttämiä leija­houkuttimia.

Ei ainuttakaan salaman iskua.

Maks lainasi lisää sähkö­tekniikkaa käsitteleviä opuksia. Niiden muodostama pino kasvoi kuuden metrin jaksoissa ensin kahteen­toista, sitten kahdeksaan­toista ja lopulta kuuteen­kymmeneen kuuteen metriin. Maks osasi pinot ulkoa ja pystyi soveltamaan osaamistaan. Hän rakentaisi oman Salaman, robotin, joka iskisi häntä, kunnes hän olisi saavuttanut tavoitteensa.

Robotista tuli hieno. Se iski Maksia teräksisellä nyrkillä aina, kun tämä tuli sopivalle etäisyydelle. Iskiessään se laski ääneen antamiensa iskujen määrää. Mitä suuremmaksi luku kasvoi, sitä leveämmin Maks hymyili. Hänen hampaaton hymynsä painettiin lehteen päivää ennen kuin tuhannen iskun arvioitiin täyttyvän.

Maks oli kutsunut lehti-ilmoituksella koko kaupungin katsomaan onnistumistaan. Salama oli siirretty esiintymis­lavalle, jossa Maks tepasteli ja otti vastaan Salaman iskuja. Välillä hän nyykähti tajuttomana lavalle, nousi taas ja jatkoi tepasteluaan. Väki­joukko laski yhteen ääneen robotin kanssa: "yhdeksänsataa yhdeksän­kymmentä yhdeksän, tuhat, tuhat yksi". Kun lukema ylitti tuhannen, Maks siirtyi lavan reunalle, kohotti kätensä ja huusi iloaan ilmoille. Hän oli saavuttanut tavoitteensa.

Silloin salama iski.

Robotti pirstoutui, esiintymis­lava sortui, kaupungin sähkö­laitos syttyi palamaan, ja kaikki paikalle tulleet kuusi­tuhatta kolme­sataa kaksi­toista katsojaa kuolivat. Maks käveli ruumiiden seassa, potkiskeli niitä ja itki. Hänen saavutuksensa oli kadonnut. Yhtään todistajaa ei ollut jäljellä. Robotin laskuritkin olivat hajalla.

torstai 3. elokuuta 2017

Amok

– Millaista se on?

– Ainakin erilaista. Kertomusten mukaan jokainen kerta on oman­laisensa.

– Se on pelottavaa. Hypätä tyhjyyteen tietämättä mihin joutuu.

– Kyllä siitä jotain tiedetään, osa palaa.

– Kerro.

– Saat kehon, se on ikään kuin kotelo, johon sinut lukitaan. Kuljet sii­nä alusta loppuun.

– Yksinkö?

– Ei yksin. Muut lyövät ja kampittavat aina kun pystyvät. Joku saat­taa vähän auttaa, mutta se on harvinaista. Jokainen haluaa olla ensim­mäi­nen ja voittaja.

– Entä keho? Saako sen valita itse?

– Millaisen haluaisit?

– Vahvan, sellaisen joka kestää kolhuja ja lyöntejä ja jolla on voimaa lyödä ensin.

– Saat pienen ja heikon, täysin avuttoman. Teet siitä mieleisesi, jos pystyt ja ehdit. Aikasi on lyhyt.

– Miksi avuttoman?

– Kehoon kuuluu mieli, joka sekin on heikko, helposti särkyvä. Sinun kuuluu huolehtia siitäkin.

– Entä jos se menee rikki?

– Sinä häviät.

– Ja jos saan pidettyä sen eheänä, voitan, niinkö?

– Ehkä hetkeksi. Mitä tarkoitat voitolla?

– Samaa kuin muutkin, että olen ensimmäinen, että lyön kaikki. Mi­ten niin hetkeksi?

– Kehosi heikkenee ja mielesi ravistuu, et voi sille mitään.

– Lyödäänkö minua?

– Lyödään. Muut tekevät sinulle, mitä ikinä tahtovat, tai hylkäävät, eivät viitsi edes lyödä.

– En anna niin käydä. Minä lähden!

– Kehon sammuminen on lopetusmerkki, siihen ei pidä jäädä pyöri­mään. Se ei johda enää mihinkään.

– Silloinko pitää palata?

– Jotkut palaavat, eivät kaikki.

– Miksei? Mihin he menevät?

– Emme tiedä. Ehkä he vain katoavat tai eksyvät. Elämä on riski.

– Lähden silti! Avaa! Avaa heti! Nyt!